Terve taas pitkästä aikaa! Toivottavasti teidän kesäloma on pyörähtänyt mukavasti käyntiin (ja keksitte tekemistä!). Omasta lomasta täytyy sanoa sen verran että on aika toimetonta, mitä nyt muutaman kirjan lukenut ja yrittänyt aloittaa kasvion tekemistä syksyä varten. Tosiaankin, mulla käynnistyy silloin viimeinen vuosi peruskoulua ja tarkoituksena olisi nostaa taas keskiarvoa lukiokelpoisiin lukuihin!
Liikuskelin keskiviikko iltana ihan lähettyvillä sijaitsevan kotiseutumuseon alueella meidän hauvan kanssa, ja päätin napsasta Coralinesta samalla muutaman kuvan, joista tosin vain yksi onnistu. Henkilökohtaisesti mä koen kesäillat kaikista parhaiksi valokuvaamiselle, koska on valoisaa mutta aurinko ei kuitenkaan paista suoraan mihinkään. Sen takia tuleekin nyt varmaan aktivoiduttua seuraavien viikkojen aikana nukkeilunkin suhteen, toivotaan ainakin näin! Tästä blogin kunnollisesta herättämisestä voisi olla hyötyä myös siinä mielessä että mun pitäisi saada teidän mielipiteitä (KYLLÄ myös teidän, 'haamulukijat'!) postauksien suhteen, sillä mun kuvatarinan käsikirjoitus alkaa olla kasassa. Haluan kokeilla ainakin ensimmäisen osan julkaisemista ja kuulla mahdollisimman monen mielipiteen tarinasta, tietääkseni jatkanko. Herätys siis!



Oii, kuinka suloisia kuvia :3
VastaaPoistaihana neitokainen n u n
VastaaPoistaTosi suloinen neitonen ja ihania kuvia♥
VastaaPoistaminunsuloisetnuket.blogspot.fi
Kiitos paljon kommenteistanne Miruka, Iida ja Roosa! ♥
PoistaCoraline on ihana ;^; oot saanut mut rakastumaan pullip Froggyyn, koska neitisi luukki on jotain niin *ei tiedä mitä tähän voisi sanoa* mutta kuitenkin sanoinkuvailematoman suloinen 。♥‿♥。 Hienoja kuvia ja joo, kuvaa vaan tarinaa, mä tykkään lukea ainakin kuvatarinoita siun blogiltasi koska oot jo muutenkin hyvä kuvaamaan !
VastaaPoistaVoi ei, huimat kiitokset! ( ´ ∇` )" Oon ihan huippuonnellinen kuullessani että joku saa hyvän kuvan ihanasta nukesta, omien nukkejeni kautta. Ja ihmettelen suuresti (ihan positiivisella mielellä! ´ー`) miten kukaan voi kehua mun kuvia, kun valokuvaaminen ei kuulu vahvuuksiini! Kiitos vielä kerran, piristit mun päivää huomattavasti ♥
Poistaapua miten ihana nukke ;_;<3 froggya ei nää blogeissa usein, varsinkaan näin suloista yksilöä >--<
VastaaPoistaOi ihana tyttö ja muutenki hirveen hienoja kuvia >w<
VastaaPoista