Sairastaessa on liikaa aikaa ajatella ja tulee yhtäkkiä kyseenalaistettua kaikki aikaisemmin tehdyt päätökset. Tykkäänkö tästä nukesta sittenkään? Miksi vaihdoinkaan ton nuken eyechipit? Miksi ostin näin monta nukkea niin lyhyen ajan sisään? Onko tässä koko harrastuksessa mitään järkeä? Tykkäänkö tästä edes?
Vaikka en olekaan mun tänhetkiseen tilanteeseen tän harrastuksen saralla täydellisen tyytyväinen, niin sanoisin aika varmasti että tykkään tästä harrastuksesta vielä ihan hurjasti. Oon alkanut vasta löytämään omaa tyyliäni ja on ollut kiva huomata miten hyvin sekin on otettu vastaan. En ole saanut yhtään kurjaa kommenttia aiemmasta poikkeavista valinnoista nukkejen ulkonäön suhteen, eikä kukaan ole koskaan valittanut siitä miten suhteellisen usein muokkaan mun nukkejen ulkonäköä.
Oon nyt käyttänyt viimeset pari vuotta on/off sen puntaroimiseen tulisiko mun lopettaa tää harrastus, aion nyt saattaa päätökseen liian pitkään jatkuneen ajan ja energian tuhlaamisen ja todeta, että nukkeilu on mun osalta täällä jäädäkseen.
Mun tulisi ennemminkin keskittyä mun kokoelman kehittämiseen siihen suuntaan, että joku päivä voisin huokaista täydellisen tyytyväisenä kun kaikki on kohdallaan eikä keneltäkään puutu mitään. Kehittyminen on varmaankin juuri se sana mitä oon nyt vältellyt pitkään ja sen sijaan päätynyt melkein aina luovuttamiseen. Pitäisi varmaan opetella muutenkin olemaan itselleni vähän armollisempi ja tiedostaa ettei aina tarvitse onnistua täydellisesti :-D
Onko kukaan muu kokenut koskaan syviä epätoivon tunteita kaulatappien katkeiluista tai obitsun temppuiluista? Ootteko päässeet niistä fiiliksistä eroon nopeasti vai vellotteko epäonnistumisen tunteessa liian pitkään samalla tavalla kuin minä? Olisi kiva kuulla jos muilla on ollut samanlaisia tuntemuksia tän harrastuksen suhteen tai saada tietää otanko tän vaan liian vakavasti :-D
Oooi ihania kuvia Estheristä! ^-^
VastaaPoistaItse mä tunnen turhastuneisuutta ehkä hieman liiankin tavallisissa vastoinkäymistilanteissa nukkeilussa (esim. kun palleron ripset irtoaa toisesta silmäluomesta tai obitsu ei suostu yhteistyöhön) ja yleensä sillon annan sille asialle hetken aikaa ja yritän korjata tilanteen. Jos kumminkin käy niin että joudun puol tuntia jotain pientä ärsytystä näpräämään mä yleensä jätän sen ongelman esim. päivän ajaksi selvittämättä ja sitten yritän uudestaan ratkaista sen kun oon saanut ongelmaa kohtaan taas innostusta.
Kun nuken ulkonäkö ei miellytä jonkun eyechipien tai peruukin takia yritän sillon keskittyä muihin nukkeihin kunnes sen tietyn ongelmatapauksen juttu ratkeaa.
Mun ongelmana on yleensä se, että otan stressiä ja masennun vastoinkäymisistä aika helposti, vaikkakin aika lievästi. Olis kiva oppia joskus pitämään pää kylmänä joka tilanteessa! ^^'
Et siis oo ainoa, joka nukkeilun parissa mietiskelee syvällisiä. :D
Ainii ja toivottavasti paranet pian!♥
Mullakin vaste meni kahdelta nukelta kaulatapit poikki. Itteäni se ei oikeastaan jää haittaamaan, koetan vaan aina keksiä, miten korjata tilanne. Eniten itteäni jää varmaanki häiritsemään silloin jos koetan korjata nukkea ja ei tahdo onnistua. Silloin jätän suosiolla homman kesken ja kokeilen seuraavana päivänä uudestaan.
VastaaPoistaOmasta kokemuksesta oon oppinu ainaki sen ettei kannata tehdä sillon kun ei yhtään huvita tai tuntuu ettei mistään tule mitään. Sitä päätyy vaan tekemään nopeita ratkaisuja ja lopputulos ei kuitenkaan miellytä. Itelläni monta kertaa jääny nukeille löysä kaulatappi mikä aiheuttaa sitten keikkupään. Sit joutuukin tekemään koko homman uudestaan.
Itseäni masentaa aina tosi helposti pienet asiat mitkä nukeissa on rempallaan. Mutta sillon pitää vaan keskittyä muihin nukkeihin tai korjata ongelma.
Nuket on kyllä pieniä stressi pakkauksia, mutta kyllä niistä saa sitten iloakin irti. :)
Kauniita kuvia olet ottanut ja paranehan pian!